Suomalainen ei usko koittamatta
Sera on helppo ja eloisa. Tammalta ei löydy huonoja tapoja, sekä neiti rakastaa ihmisiä. Sera on perinyt aika tasaisesti vanhempiensa piirteitä. Hevonen on aina korvat hörössä ihmisen nähdessään, ja näyttää mielipiteensä maksimissaan luimimalla. Kiimassa ehkä heilahtaa toinen takajalka. Ei nelijalkainen pahaa tarkoita milloinkaan. Seraa voisi kuvailla enkeliksi.
Hoitaessa Sera seisoo paikoillaan niin kauan kuin tarvitsee ja tamma välillä torkkuukin puunamishetken aikana. Jaloistaan on hieman herkkä, ja saattaa nostella niitä kovan tai liian kutiavan harjan kanssa. Sera välillä aukoo suutaan, kun suitset otetaan esille sekä tamma laskee päätään korvat hörössä odottavasti. Sera on aina rennosti kengittäjien ja eläinlääkäreiden kanssa, vaikka hieman emänsä tavoin kavahtaa piikkejä, kuitenkin pysyen täysin hallinnassa. Satulaa kiristäessä saattaa hieman pullistella, mutta yleensä pari kertaa tamman nimen sanominen saa pikkuisen lopettamaan.
Sera on tallissa rauhallinen. Hieman saattaa kiljua, jos lajitoveri lähtee tai tulee, taikka jää yksin talliin, mutta se jää siihen. Tamman karsinan ohi kävellessä hevonen tulee oveen kiinni korvat hörössä. Neiti tulee rauhallisesti karsinasta ulos, myös mennen sinnen ihan rennosti. Ruoka-ajat ovat vähän hankalampia, sillä silloin puoliverinen näykkii ilmaa ja luimii vierustovereille, jos musta enkeli ei ole ruokaansa vielä saanut. Heti mässyt naamansa eteen saatuaan neito rauhoittuu ja alkaa syömään.
Sera tulee portille yleensä vastaan ja antaa nätisti kiinni. Tamma käyskentelee rauhallisesti laitumella syöden, mutta tarhassa tykkää enemmän seisoskella ja syödä. Sera yrittää melkein aina seurustella muiden lajitovereidensa kanssa. Kiimassa pitää pientä ininää, mutta kun se-aika-vuodesta on ohi, Sera ei pidä minkäänlaista ääntä. Neitoa on myös todella helppo talutettava. Tamma ei kyseenalaista taluttajaa missään tilanteessa, ja antaa anteeksi pienet nykimisetkin narun päässä pienemmiltä taluttajilta, mutta kokeneiden kanssa tamma onkin hieman vaatimampi, miten narun päässä käyttäydytään. Sera ei kuitenkaan pahemmin näytä kuin pienellä luimimisella narun nykäisyä tai muuta taluttajan sähläystä.
Ratsastaessa Sera on rauhallinen sekä eteenpäinpyrkivä. Tammalla on näyttävät sekä suuret askeleet, joihin tarvitsee hieman osata mukautua, jotta meno näyttäisi myös hyvältä. Sera tarvitsee pienet käsien liikkeet, joten kovia kuolaimia ei tarvita. Neiti kulkee parhaiten painoavuilla. Sera on mielyttämishaluinen, vaikka uusilla ratsastajilla testaileekin. Tamma kuuntelee ratsastajansa mielentilaa täysillä ja myötäilee sitä täysin. Hermostunut ratsastaja saa helposti myös Seran hermostumaan ja tuijottelemaan ympärilleen, kun taas rauhallisen ratsastajan kanssa keskittyy täysillä rennolla meinigillä.
Sileällä työstäessä musta enkeli syttyy henkiin. Tamma hakeutuu automaattisesti muotoon ja pilke hevosen silmäkulmissa kertoo sen nauttivan täysin rinnoin. Kokeneen ratsastajan kanssa Sera näyttää tanssivan, varsinkin jos ratsastaja osaa sulautua hevosen suuriin askeliin.
Toisin esteillä Seralla ei ole mitään puhtainta hyppytyyliä taikka kapasiteettia, mutta tuo mukavaa vaihtelua tamman arkeen. Neiti tarvitsee paljon ratsastajansa apua esteiden välissä ja ennen ja jälkeen ja missä tahansa kohtaa radalla. Jos selkeitä ohjeita ei tule, Sera jäykistyy täysin paikoilleen ja katsoo ratsastajaansa kysyvästi. Tammaa ei pelota erikoisesteet, ja pomppaakin irtona 120cm, kunnon lämmittelyjen ja ohjaamisen avulla. Tamma saattaa esteiden jälkeisenä päivänä näyttää hieman mieltään luimimalla.
Maastoilessa Sera toimii nätisti joko yksin tai ryhmässä. Tammalla ei yleensä ole mitään kiirettä edetä minnekään, mutta innostuu heittämään parit pukit laukkapätkän alkaessa. Missään vaiheessa Sera ei kuitenkaan ryöstä tai junnaa paikoillaan. Hevonen ei säiky oikeastaan mitään, paitsi tietenkin jos ratsastaja vaikuttaa hermostuneelta. Silloin kaikki voi hyökätä pienen mustan enkelin kimppuun.
Matkustaessa Sera on tyytyväinen, jos saa heinää naamaan eteen. Tamma matkustaa yhtä tyytyväisenä niin yksin kuin kaverin kanssa. Neiti voi välillä rynniä traileriin, sekä purkutilanteessa jäädä junnamaan sisälle traileriin. Kuitenkin Sera tulee nätisti ulos pienillä suostutteluilla.
Kisapaikalla Sera on perinyt vanhempiensa kisakäyttäytymisen. Rento, pelkäämätön. Tamma hieman katselee muiden hevosten perään, mutta keskittyy hyvin hoitajaansa sekä ratsastajaan. Neiti keskittyy isänsä tavoin miellyttämään ihmisiään. Hevonen on lämmitelyalueella hieman hämillään kaikesta hälinästä, mutta alkaa keskittyä loppua kohden. Radalla Sera näyttää unohtavan kaiken muun paitsi ratsastajansa pyynnöt.
Sukuselvitys
i. Symphonical Lumos KRJ-I fwb, m, 186cm |
ii. VIR MVA Ch Stay Solo HA KRJ-I hann, trn, 166cm |
iii. Solo Driver
|
iie. Artic Fall
|
ie. VIP MVA Fn Relan Harmonia KTK-II, KRJ-II fwb, rtkrj, 170cm |
iei. VIP MVA Fn PP-MVA Thanatos PKK-Valio, VSN Ch, YLA1, VPVL-I, KTK-I, KRJ-I, SPL-I*
|
iee. VIP MVA Fn Salome KTK-II
|
e. ML Shadow fwb, prn, 161cm |
ei. VIP MVA Fn, PP MVA Reewe's Way SPL-I, KTK-II, ERL-III, YLA2, ERJ-I fwb, m, 164cm |
eii. Reimari
|
eie. Merryhoof
|
ee. PP MVA ML Clarissa trak, prt, 169cm |
eei. Nicotinecall PB YLA2, KRJ-I, KRL-II |
eee. Indidendent Fullmoon PB KRJ-I, YLA3 |
Jälkeläiset
Varsa |
Syntynyt |
Isä |
Omistaja |
fwb-o/t. Nimi |
00.00.0000 |
i. Nimi |
VRL-0000 |
Sera on kysyttäessä satunnaisesti tarjolla jalostukseen. Tamma periyttänee estetaitojaan. Mahdolliset yhteydenotot jalostusta koskien voi lähettää omistajan (eliasvihiniemi@gmail.com) sähköpostiin.
Näyttelymenestys
Kilpailukalenteri
KRJ, Kouluratsastus - 0 sijoitusta
00.00.00 Paikka: Luokka 0/0
|
ERJ, Esteratsastus - 0 sijoitusta
00.00.00 Paikka: Luokka 0/0
|
KERJ, Kenttäratsastus - 0 sijoitusta
00.00.00 Paikka: Luokka 0/0
|
Varustekaappi ja hoito-ohjeet
Ruokinta
» Heinä: 3 - 3 - 4 kg / päivä
» Iltaisin turvotettava ruoka: 1l kauraa, 0,5l Power mixiä, 1dl Essentials -lisärehua, 1mtt Lusern Electrolytes -lisäravinnetta sekä 1mtt Lusern MSM & Glucosamin -lisäravinnetta (+ 20ml Lusern ADE -lisäravinnetta joulukuusta toukokuuhun)
|
Loimitus
» Sateella ja kolealla säällä ulkoloimi tarhaan
» Lämpötilan ollessa alle -10°C ulos toppaloimi + villaloimi sisälle
» Lämpötilan ollessa alle -15°C ulos toppaloimi + alle fleeceloimi
» Lämpötilan ollessa alle -20°C sisälle tallitoppaloimi
|
Yleistä
» Pakkasella tai muutoin kylmällä kelillä viedään ulos vasta sitten, kun karva on kauttaaltaan kuiva. Kuivumista voi edesauttaa fleece- tai verkkoloimella.
» Tarhassa ja karsinassa riimu aina pois päästä käsittelyn jälkeen.
» Kesällä hyttysmyrkkyä suihkuttava erityisesti häntään ja jalkoihin.
» Talutetaan ketjuriimunnarulla!
|